torstai 20. maaliskuuta 2014

Possukastike


Näin tämän jakson Meidän Safkaa sarjasta ja muistin, että kirjahyllystä löytyy tämä
mainio kirjakin. Resepti tuli kokeiltua ja todella hyväksi havaittua. Konstailematonta ja selkeää
erinomaisen maistuvaa ruokaa. Lisukkeeksi perumanmusi.

Ainekset:

450 g possua, niskaa (kassleria) taikka paistia
1 sipuli
30 g voita
suolaa
mustapippuria myllystä
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl vettä
soijakastiketta
1 rkl Dijon-sinappia
1 dl kuohukermaa


Valmista ensin kastike. Suikaloi liha ja pilko sipuli.
Kuumenna paksupohjainen kattila tai pata todella kuumaksi, pohjalle lapsen nyrkin kokoinen pala voita. Anna ruskistua, kunnes alkaa tuoksua viehkosti pähkinältä. Viskaa sekaan kevyesti suolatut ja pippuroidut possusuikaleet ja ruskistele. Anna suikaleiden tiristä hetki ihan paikoillaan, ennen kuin laitat lastan sekaan ja käyt hommiin. Näin lihasnesteet pysyvät lihassa ja ruskistaminen onnistuu.

Laita pataan hienonnettu sipuli, vähennä lämpöä ja kuullota sipuli lihojen seassa. Puuteroi päälle 2 rkl vehnäjauhoja ja sekoita pari minuuttia.

Kaada mukillinen kuumaa vettä joukkoon ja sekoita, kunnes keitos kiehahtaa ja kastike sakenee.
Kaada mukaan soijakastike ja hiukan lisää suolaa ja mustapippuria. Hauduta miedolla lämmöllä kannen alla välillä sekoitellen vajaa tunti. Silloin tällöin voit lisätä tilkan vettä, jos kastike tuntuu sakenevan liikaa. Tässä välissä voit valmistaa vaikkapa perunamuusin possupadan kylkeen.

Kun pata on muhinut tunnin verran, käy takaisin sen kimppuun. Kansi pois ja sekaan reilu ruokalusikallinen Dijon-sinappia ja desi kermaa. Sekoita ja anna kiehua viitisen minuuttia.
Pata on valmis tarjottavaksi.

Resepti: Hanna ja Alexander Gullichsen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti